Antti Miettinen

Olen Antti Miettinen, 67-vuotias eläkeläinen, koulutukseltani olen merkonomi. Olen syntynyt naapurikunnassa Tuusniemellä.

Järjestö toiminnan kosketusta sain 80-90 luvulla ollessani Kuopiossa myyntitehtävissä sisustusliikkeissä.
Sieltä siirryin Mekaanisen metsäteollisuuden sopimus alalle, Varkauden sahan Ahlströmin myöhemmin Stora Enson sahalle. Siellä alkoi vahva ay- taustani. Kiljava- opiston koulutus, jota seurasi Varkauden ammattiosaston puheenjohtajuus ja luottamusmiehen tehtävät. Pitkäaikaisin järjestö tehtävä Suomen Omakotiliiton hallituksessa ja valtuustossa kesti yhteensä 12 vuotta. Kunnallisen päätöksen teon sain aloittaa Joroisten kunnassa. Kaavin kunnallispolitiikassa olen ollut mukana 8 vuotta, tämän koko ajan toimineena hallituksen jäsenenä, viime ajan puheenjohtajana. Sosiaali ja terveyspalveluiden maakunnallisiin tehtäviin olen saanut perehtyä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin valtuuston Kaavin jäsenenä menossa olevalla valtuustokaudella.

MINULLE TÄRKEÄÄ

Koulutus, kulttuuri ja liikunta
Haluan olla huolehtimassa siitä, että jokainen lapsi saa laadukasta koulutusta päiväkodista toiselle asteelle siirtymisen ajan ja koulu on terve ja turvallinen oppimisympäristö. Haluan varmistaa, että kotikuntani kirjaston tärkeät palvelut säilyvät jatkossakin Kaavilla. Kaavin Sos. Dem. yhdistyksenä tarjoamme kesäaikaan mahdollisuuden myös perinteisiin lavatansseihin Sivakan lavalla. Liikuntamahdollisuuksien tarjoaminen kunnan ja seurojen kanssa jatkossakin vuoden ajasta riippumatta sisä- ja ulko- liikunta paikoissa. Liikuttajien tukea kehitettävä yhdessä, molempia osapuolia kiinnostavaksi. Motivoitunut järjestötoimija jaksaa tehtävässään.

Talous ja työpaikat
Toimintaa ja taloutta tukevien ratkaisujen edistäminen on tulevassa päätöksen teossa tärkeää. Tulevat vuodet ovat haasteellisia varsinkin tulo ja meno arvioissa. Hyvinvointi (sote) alue toteutuessaan tuo tullessaan ison haasteen kunnan talouden suunnitteluun. Työpaikat kiinnostaa työikäisiä ja se ei ole ainoastaan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden miettimisen aihe. Näen, että meillä on mahdollisuus kääntää tilanne paremmaksi, nyt kunnan talous on saatu käännettyä parempaan suuntaan.

Elinkeino ja yritykset
Kunnan on oltava houkutteleva työnantaja. Yksityiselle elinkeinoharjoittajille mahdollisuus tarjota monipuolista tontti tarjontaa, joka tukee yritystoimintaa. Kaivannaistoiminta on erittäin tervetullut toiminta Kaavin alueelle, jos siihen löytyy tarvittavat tuotteet maaperästä. Yritykset kannattaa ottaa mukaan tuottamaan palveluita, parempi aiemmin kuin liian myöhään.